keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

kesää odotellessa



Tein kesää varten muutaman lyhythihaisen bodyn jäpikälle, ja saipa esikoinenkin samaa sarjaa olevan paidan. Pallotrikoo on Eurokankaan palalaarista ja raitainen Sutiselta. Kaavana käytin Ottobren hau hau ja villi viikinki kaavoja. Raitabodyyn laitoin vaihtelun vuoksi kuvan selän puolelle. Vasta kun sain bodyn valmiiksi, huomasin että siitä tulee jotenkin "jenkki-fiilis". 
Bodyistä puuttuu nepparit, enkä ole nitä saanut ostettua, koska saan miltein joka kerta metallinepit jollain lailla linttaan ja ovat niin kalliitakin, ainakin täällä paikallisessa kangaskaupassa :( Olenkin jo kauemman aikaa harkinnut kam-neppipihtien ostamista, mutta käykö niiden laittaminen myös bodyihin, vai ovatko liian suuria? Eikös niitä pienempiä neppejä käytetä kestositeissä, niin luulisi niiden käyvän myös bodyihin??


Tein Nepille tällaisen ötökkäpaidan, jonka idea on suoraan LipFishin leppispaidasta kopioitu. Milestäni tuli kiva, ja neiti oli ikionnellinen, hän kun ei niin välitä tyttömäisistä jutuista, vaan mitä poikamaisempia ja hurjempia kuvat ovat, sitä parempi! Seuraavaksi pitäisi kuulemma saada pääkallopaita :)
Ja esikoinen taas tilailee mekkoja ja prinsessajuttuja :D

3 kommenttia:

  1. nyt onkin hyvä rueta tekemään kesäisiä vaatteita. pian se kesä tulee..
    hieno jätskitötterö

    VastaaPoista
  2. Kiva että olit löytänyt blogiini :)

    Vastaan noista nepeistä. Pienempien kam-neppien piikki ei ylety kuin 2 tai 3 kangaskerroksen läpi, eli ei kantatusta kohdasta. Isotkaan ei mun mielestä ole liian isoja, vaikka pieniä käytän aina kun mahdollista. Laitoin vähän aikaa sitten vinkkiä noiden metallineppien vasaroimisesta, ehkäpä sen jo huomasit blogissani.

    Ihana myös tuo jätski!

    VastaaPoista
  3. kiva kun tulit tutustumaan blogiini. huomasin sun blogissa metallineppipostauksen ja näytti kyllä järkeenkäyvälle tuo sun tapa. jotenkin mulle on vaan jäänyt sellainen "tuntuma" takaraivoon että niitä on vaikea laittaa ja repii kankaan ja irtoilevat. vuosia sitten ytitin niitä laittaa esikoisen vaatteisiin, ja kun ei onnistunut niin unohdin koko homman sitten, taikka sitten mulla oli ihan väärä tekniikka, kun yritinsillä mukana tulevalla muovihärpäkkeellä niitä kiinnitellä.

    laitoin tilaukseen kampeppipihdit sekä isoja että pieniä neppareita. toivon mukaan saan ne loppuviikosta niin pääsen testailemaan! tuolla olisikin aika monta bodya neppejä vailla :D

    VastaaPoista