perjantai 25. maaliskuuta 2011

keväthaalari ja pipoja

Voi että tämä haalari teki kaikkensa, jottei olisi valmistunut! Ollut viikon verran jo valmiina, mutta nyt saan sen vasta esiteltyä.

Kaavana käytin jotain esikoiselle piirrettyä Suuren Käsityölehden haalarikaavaa ja Ottobresta nappasin hupun kaavan. Päällikankaana IKEAn kolme pukkia nimeltä Mikko kangas ja vuorina Rukkan ihanan ohut ja pehmeä tekoturkis.  Aluksi leikkasin kankaan hassusti, en taas saksiessani huomannut (lue kerennyt ajattelemaan), että voisi kohdistaa nuo kuviot etukappaleella. onneksi tuo ei kuitenkaan näy kovin paljon, kun kuosi on muutenkin noin kovin "elävä". sitten leikkasin vuoreen alavarat, kun ajattelin että vetoketjun kanssa saattaisi tulla ongelmia, jos tuo turkis menee sinne väliin. No leikattuani ja ommeltuani nuo alavarat paikoilleen, älysin, että tästähän olisi voinut tehdä kääntöhaalarin!!no ajattelin sitten, että onhan tuota vuorikangasta vielä vaikka miten paljon, että voin tehdä siitä toisen haalarin söpöilyä varten, pörröisestä kankaastahan saisi vaikka minkä kivan eläinpuvun. 

Ja seuraavana aloin sitten ommella vetoketjua, ja tikkasin vetskarin liian läheltä hammastusta ja vetoketju ei mennyt kunnolla kiinni. Ja tämän teen tosiaan melkeimpä joka kerta jos on pientäkin taukoa ollut vetoketjun ompelussa. Joten ei kun purkamaan. Tässä vaiheessa alkoi jo hiukan kiukuttamaan. 

Eikä siinä vielä kaikki, saatuani sen vetoketjun lopultakin sinne paikoilleen huomaan, että tuo vetoketjun etupuolelle tuleva suoja on liian kaareva, ja ketju ei mene kunnolla kiinni. Eli uudestaan purkamaan vetoketjua. Ja tämä olisi sitten se vaihe, kun haalari on viittä vaille lentämässä roskikseen. No onneksi kuitenkin maltoin mieleni ja jatkoin sinnikkästi yrittämistä ja kappas vain,  kolmas kerta lopultakin toden sanoi ja sain vetoketjun  sekä kaikki muut härpäkkeet ojennukseen ja nätisti ommeltua. 

Seuraavana olikin sitten vuorossa haalarin päälle sovittaminen, muuten oli oikein passeli, mutta huppu on tosi tosi suuri :( valahtaa ihan silmille asti, eikä jätkä näe oikein mitään, jos huppu on päässä. Toisaalta huppu suojaa kyllä tosi hyvin, joten tuulella ja vaunuillessa tuo on oikein hyvä huppu. Leikkasin kankaasta kaksi lehden kuvaa irti, ompelin oikeat puolet vastakkain, laitoin narun väliin ja käänsin oikein päin. Sitten laitoin lehden killumaan huppuun, jotta saatiin haalariin hiukan jotain extraa 

Ja vielä loppuhupennuksena kuvia muokatessani, tuo kangas todellakin on elävä, ja en saanut millään sitä erotettua taustaan kivasti, vaan "lassotessani" ääriviivoja, karkasi lasson pää koko ajan jonnekkin kuosin syövereihin. Joten tässä vaiheessa annoin periksi ja saatte kuvat nyt ihan ilman käsittelyjä viltin päällä kuvattuna :D

Loppujen lopuksi olen kuitenkin tosi tyytyväinen haalariin, onneksi!!



Jätkä sai vielä ihanan Sunray pipan ja testasin nopeasti tehdä Ottobren kaavalla tuollaisen lippiksen. Molemmista tuli mielestäni kivoja, tuota lippiksen kaavaa taidan vielä muokkailla ja tehdä hiukan eriliasen version seuraavaksi. 


6 kommenttia:

  1. voi ihana <3 tuo pipokuva <3
    erisuloinen on teidän pikkujätkä kyllä <3

    VastaaPoista
  2. kiitoksia :D meidän oskari on kyllä oikea hurmuri <3

    VastaaPoista
  3. ihana tuo haalari, satutko muistamaan lehden numeroa ? uusimmassa SK:ssa oli joku haalari, mutta ei jotenki se malli iskeny ja haalarin kaava olis hakusessa.

    VastaaPoista
  4. kaavapussin päällä lukee, että olisi SK 1/2002. Piirrän yleensä kaavapussin päälle tasokuvan, jotta tietäisin millainen kaava on kyseessä ilman että tarvitsee pusseja availla, ja kuvan mukaan tuo olisi alunperin ollut kaava, jossa hihan- ja lahkeensuissa sekä hupun reunassa olisi tekoturkista. Jätin "ylimääräiset" jutut kuten tuulilistan ja taskut pois ja kavensin sivusta 1cm.

    Meidän pojalle tuli tuolla kaavalla aika niukat hihat, joten jos tekisin uudelleen samalla kaavalla, lisäisin hihan sivusaumaan sentin pari lisäväljyyttä. Tai sitten jos tekisi ohuella vuorella tulisi varmasti juuri passeli. Mutta meidän poika ei ole ihan sieltä pienimmästä päästä, niin sekin voi vaikuttaa :D

    VastaaPoista
  5. Aikamoisen vastustelevalle kuulosti tuo haalarin tekeminen, mutta lopputulos näyttää oikein kivalle! Jotenkin juuri sen kuuloinen projekti, johon mulla ei olisi pinna riittänyt... :)

    VastaaPoista
  6. kyllä tuo haalari vain on ollut käytössä ihana, eikä niitä mokia enää huomaa, tai muistakaan !!

    VastaaPoista