sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kangastilauksia ja aarre

Nyt on ollut pieni tauko ompelussa, kun ompelukoneeni on kiukutellut ja takunnut :'( tekee hyppytikkejä ja sotkee alalankaa ja katkoo ylälankaa, enkä löydä vikaa mistään. Olen langoittanut uudelleen kymmeniä kertoja, puhdistanut koko koneen, öljynnyt, vaihtanut alalankaa ja puolaa, koittanut erilaisilla langoilla ja vaihtanut neulaa usemapaan otteeseen, mutta mikään ei auta!! Välillä ompelee täydellisesti ja sitten taas aloittaa takkuamisen, on muuten äärettömän ärsyttävää, kun tekisi kauheasti mieli ommella, ja sitten kone ei vain kertakaikkisesti ole yhteistyöhaluinen!! Huomenna vien koneen appiukolle huoltoon, josko siitä löytyisi vika ja sen saisi korjattua.

Näissä tähtivaatteissa molempien vaatteiden kaavat ovat itse piirrettyjä
Yritin pitkään uskotella itselleni, ettei tarvitse tilata lisää kankaita, koska kaappi pursuaa vanhoistakin. Mutta niinhän siinä kävi, etten mahtanut itselleni mitään vaan tilasin muutamasta paikasta kankaita, ja tein ihan perusvaatetta niistä. Ja tuli ihania :) Tämän postauksen vaatteiden kankaat on tilattu Royal tuotteesta. Puolesta metristä kangasta saa juuri sopivasti tehtyä pitkähihaisen bodyn ja kalsarit koossa 86cm ja lisäksi pipon koossa 46cm. Tai vaihtoehtoisesti lyhythihaisen bodyn ja lerput, eli tuollaiset mitä tein tähtikankaasta. Robottikangas oli mielestäni aika elävä, joten halusin hiukan rauhoittaa sitä lisäämällä hihat valkoisesta ja testasin samalla tehdä nappilistan, mielestäni tuli tosi kiva body. 
Bodyn kaava oma ja kalsarit Ottobren Pitkä Jussi

Tuosta Royal tuotteesta vielä pitisi sanoa sen verran, että on aivan supernopea toimitus!! Maksuturvalla jos maksaa, niin lähettävät saman päivän aikana jos aamupäivällä tilaa, eli parhaimmassa tapauksessa saa kankaat seuraavaksi päiväksi kotiin :D Tuosta taitaa tulla suosikkikauppani, vaikka kokemusta on vasta kahdesta nettikangaskaupasta :P

Joten siitä toisesta kaupasta, jossa asioin, ei ole ainakaan vielä mitään positiivista sanottavaa. Tilasin nimittäin Sampsukasta viime viikon perjantaina kankaita, jotka maksoin heti, enkä siltikään kerennyt saada kankaita ennen pääsiäistä.Juu ja tiedän, että tilisiirrossa menee pari päivää, eivätkä välttämättä heti saa postitettua kun maksu on tilille kirjautunut. Mutta silti ärsyttävää kun oikein odottaa kankaita eikä niitä millään kuulu eikä näy. Miten muuten teillä muilla, jotka olette Sampsukasta tilanneet, onko tullut mitään pakettikoodia tai vahvistusta siitä, että maksu olisi tullut perille?? Itselle nimittäin ei tullut mitään tuollaista, ja ainakin ymmärsin että tulisivat pakettina, kun tilasin aika paljon. Eli ei auta kuin toivoa että tulisivat tiistaina.


Tästä pilvikankaasta tuli ehdottomasti mun lempparia, aivan ihanaa :) Tästä samasta kankaasta tein myös kalsarit, mutta laitoin ne pojalle jo jalkaan, ja niinhän siinä kävi että olivat likaisina alta aikayksikön, joten eivät nyt päässeet sitten kuvaan mukaan. 


Lopuksi vielä aarre, joka löytyi möksältä, nimittäin poljettava Singer alkuperäisessä asussaan. Singer on alunperin mummun vanha, ja ostettu kuulemma vuonna 1945, ja sama vuosiluku lukee koneessakin. Kansi on hiukan kärsinyt vuosien saatossa, raukka on nimittäin viimeiset kymmenen vuotta lojunut navetassa. Lakkapinta on halkeillut ja lähtenyt, enkä oikein tiedä, että antaisinko kannen olla sellainen, vai lakkaisinko uudelleen. Tuosta singerin laatikosta muuten löytyi nuo vihreät napit, jotka ovat robottibodyssä, ties kuinka kauan ovat laatikossa lojuneet. 


4 kommenttia:

  1. Kivoja ompluksia ja ihanan aarteen olet löytänyt! :)

    Sampsukalla ei tosiaan ole mikään kovin nopea toimitus, sen takia en sieltä mielellään tilaakaan. Reilu viikko on tainnut mennä kun sieltä tilaa. Nykyään on liian hyvään oppinut. :)Royal-tuotteen lisäksi Hannan kankaalla on aina ollut supernopea toimitus! :)

    VastaaPoista
  2. Onpas ihanat setit!!!

    Olethan huomannut myös tuon minun blogissa olevat kangastarjoukset royal-tuotteeseen :)

    Onpas hyvä tietää noist sampsukan toimitusajoista, sielt monesti miettinyt että tilaisko, minä olen todella kärsimätön odottamaan kankaita...

    VastaaPoista
  3. sani, siinä kävi niin että kun olin tilannut royalista, niin seuraavana päivänä taisi sulla olla blogissa siitä alennuksesta :( tosin ehkä voisin tilata jotain lisää ;)

    mä taidan kans jättää jatkossa tilaamatta sampsukasta ja keskittyä tuohon royal tuotteeseen ainakin :D

    VastaaPoista
  4. Sampsukka on tosiaan sangen hidas noiden toimitusten kanssa. Ilmeisesti aina odottavat siihen viimeiseen eräpäivään asti ja sitten vasta alkavat toimittamaan, vaikka olenkin aina maksanut heti laskun. Kerran sain väärän lähetyksen, mutta vaihto onnistui mukisematta ja se tuli erittäin nopsaan perille. Sampsukassa on hyvää se, että sieltä voi saada jo muualta loppuneita kankaita vielä...

    VastaaPoista