tiistai 12. heinäkuuta 2011

Avaruuspoika :)

voi jestas kun aika menee kesällä olevinaan paljon nopempaan kuin muulloin, päivät ja viikot menee ihan huminalla!! jotain olen saanut pitkästä aikaa ommeltuakin, tein pitkähihaisen bodyn jäpikälle syksyä ajatellen. Ja onhan tässä välissä ollut viileämpiä kesäpäiviäkin jolloin on jo pitkähihaista tarvittu.

Tuon avaruuspojan kuvan löysin netistä, oli joku tehnyt siitä kortin joten mahtaisiko tuo olla alunperin leimasimesta peräisin, tiedä häntä. En huomannut ottaa osoitetta ylös, että olisin sitä voinut teille linkittääkään. Ja kyllä kuulkaas on vaikea kuvattava tuo musta kangas, tuli rakeista, sumuista ja suttuista kuvaa vaikka kuinka. Tosin saattaa olla että vika on kameran käyttäjässäkin :P


Sekä musta että lime trikoo eurokankaan palalaarista, applikoinnin palat omista palalaatikoista :) Etupuolella on avaruuspoika valloittanut planeetan ja merkinnyt lipulla omakseen, hihassa lentelee avaruusotus aluksellaan ja selkäpuolella on vielä pieni autio planeetta. Kokona 92cm ja kaava muokattu ja sovellettu erinäisistä bodykaavoista.