meillä on kaikista pienin ollut sairaana koko viikon, joten ompeleminen ja bloggailu on jäänyt nyt ihan taka-alalle. Muutaman paidan sain kuitenkin valmiiksi ja toivon mukaan pääsen tänään hiukan jo tekemäänkin jotain, kun poika tuntuu olevan paranemaan päin ja miehelle lankeaa sairasvänssin hoitovuoro :D
Pupu paidasta tuli mielestäni tosi kiva ja tyttökin oli oikein tyytyväinen. Kirppikseltä löysin kivan uudenveroisen tähtipaidan (1e) joka pääsi uusiokäyttöön neidin paidassa. Paita oli alunperin pitkähihainen, mutta halusin hihat erivärisiksi hiukan rauhoittamaan kokonaisuutta. Ei kuitenkaan sattunut kangaskaapista löytymään muuta kuin pieni pala beigeä kangasta, joka ei pituutensa puolesta riittänyt hihoihin, joten laitoin sauman keskelle hihaa ja piilotin saumat tähtikankaasta tehdyllä nauhalla, kjihihi :P
Porkkana tehty samalla periaatteella kuin aiemman postauksen kala. Leikkasin kankaasta kolmion mallisen palan, taitoin keskeltä oikeat puolet vastakkain ja ompelin sivun kiinni, samalla kiinnittäen nauhan porkkanaan. Käänsin porkkanan oikein päin ja harsin yläreunaan langan, täytin porkkanan, laitoin naatit väliin ja ompelin naatit käsin kiinni porkkanaan, ja tadaa porkkana oli valmis :D Nauhan toinen pää sitten vain porkkanakorin sauman väliin.
"
"Ja tälleen sen porkkanan sit voi laittaa siihen koriin"